Vielä kerran suuret kiitokset osallistumisesta Internetin villit pelikuviot-
seminaarin puhujille, puheenjohtajille, panelisteille ja yleisölle! Te
yhdessä teitte seminaarista järjestäjille palkitsevan kokemuksen. Haluan
myös lausua erityiset kiitokset Jenni-Emilalle, joka auttoi minua järjestelyissä.
Raijalle monet kiitokset yleisön vastaanottamisesta. Virve: tällä kertaa
et päässyt paikalle, mutta ensi vuonna sitten!
Kirjoitan seminaarista myöhemmin blogit THL:n ja Veikkauksen sivustoille,
mutta tässä haluaisin kommentoida seminaarin päätteeksi pidettyä
paneelikeskustelua. Olin valinnut panelisteille erilaisia väittämiä,
jotka olivat joko heidän itsensä sanomia, kirjoittamia tai tukemia. Lopputulos
oli minulle tutkijana toisenlainen kuin olin odottanut. Odotin, että
keskustelu kääntyisi pian yksinoikeusjärjestelmän vaihtoehtoisiin
muotoihin, blokeeraukseen ja rahapelaajien oikeuksiin, mutta loppujen lopuksi
keskustelun pääteemaksi valikoituikin yksilö.
Olen pitänyt tähän mennessä pokeriammattilaisuutta uutena työn
muotona, joka kuvastaa omalla tavallaan postmodernia aikaa ja
yhteiskunnallista elämää. Olin ajatellut, että pokerin harrastajilla
ja ammattilaisilla on omat yhteisönsä, jonne taitamattomilla
taviksilla ei ole asiaa. Pidin heitä askeleen edellä lähempänä
hakkereita (ks. Pekka Himasen määritelmä) kuin moderneja
palkkatyöläisiä.
Odottamatonta oli huomata, että paneelikeskustelun perusteella
keskiössä onkin yksilö, jolla on oikeus tehdä elämällään mitä haluaa,
niin kauan kuin se ei aiheuta haittaa muille. Toisaalta yksilö,
joka elää pelaamalla pokeria, harjoittaa elinkeinoa, jota ei välttämättä
mielletä hyvän tavan mukaiseksi. Hän ei välttämättä pysty
elättämään itseään pelaamalla rahasta, jolloin hänen toimeentulonsa
ei ole täysin turvattu. Modernin sanaston mukaan pokeriammattilaisuus
saattaisi olla liberaalia yrittäjyyttä, jota ei edistetä yhteiskunnan
marginaalissa vaan yksilön nimissä.
Entä kaikki ne, jotka eivät onnistuneet elättämään itseään
tai joutuivat vakaviin ongelmiin yritettyään tavoitella ammattilaisuuden
mielikuvaa? En voi sanoa, että heille panelistit eivät suoneet
lainkaan sympatiaa. Riskin sieto, taito, ennakointikyky, voiton ja tappion
kiertokulun hyväksyntä sekä tietty elämänasenne vaikuttivat
kuvaavan pokeriammattilaisuutta. Ehkä myös tietynlainen
irtaantuminen arkitodellisuudesta edistää postmoderniksi
yrittäjäksi muuntautumista.
Yksilö on kuitenkin modernin yhteiskunnan keskiössä.
Pokeriammattilainen joutuu vastaamaan kysymyksiin yhteiskunnallisesta
edusta ("mitä lisäarvoa pokerinpelaaminen tuo yhteiskunnalle?"),
verotuksesta, normaalibiografian hylkäämisestä ja uhkapelaamisen
vastuuttomuudesta. Maffesolilaisittain postmodernina persoonana
pokerinpelaajalla voi olla monta roolia: hän on samanaikaisesti
yrittäjä, lobbaaja, palkkatyöläinen, opiskelija, työtön jne. Jos
ajatellaan epävarmuutta, jota moni tavallinen palkkatyöläinen joutuu
tänään sietämään, pokerinpelaaja hallitsee sitä. Pokerihype ei
taas kestänyt epävarmuutta, jota raadollisesti edustavat kaikki
ne, joille pokerinpelaaminen muodostui jossain vaiheessa
pakkomielteeksi.
Näkisin suomalaisia kiehtovassa pokerinpelaamisessa itse pärjäämisen
eetoksen huippuun viemistä, vahvaa kilpailuhenkeä ja
jonkinlaista irrationaalista viettiä toimia. Toki tämä tuli mieleeni
panelistien puheenvuoroista ja yleisön kysymyksistä. Ollaan
kaukana mistään järjestelmästä tai politiikasta - yhteiskuntajärjestyksestä
puhumattakaan. Suurin voittaja on yksilö, joka oppii
luovimaan erilaisissa todellisuuksissa.
Erilaisten mahdollisuuksien välillä tapahtuva valinta ei ole
kaikille yhtä helppoa. Voi olla, että ensimmäisen laman jälkeen
pokerihype oli juuri sitä, mitä nuoret suomalaiset (miehet) tarvitsivat.
Kun vanhat työpaikat vähitellen katoavat suurten ikäluokkien myötä, mitä
jää nuorille ja aikuisille työikäisille? Pokeriammattilaisuus voi olla
edelleen monelle (salainen) toiveammatti - ainakin niin kauan kuin taloudellinen
tilanne on Suomessa, EU-maissa ja muuallakin huono. Kyse ei siis
loppujen lopuksi ole pelkästään uhkapelaamisen arkipäiväistymisestä,
vaan tiettyjen yksilöiden vahvasta tarpeesta toteuttaa itseään ja uskosta
olevansa oikeutettuja. Vaikka työllisyys Suomessa paranisi
ja uusia työpaikkoja syntyisi esimerkiksi teknologisten innovaatioiden
myötä, pokerinpelaajat erottuisivat silti palkkatyöläisten massasta.
Hypekupla on puhjennut: mitä seuraavaksi?
seminaarin puhujille, puheenjohtajille, panelisteille ja yleisölle! Te
yhdessä teitte seminaarista järjestäjille palkitsevan kokemuksen. Haluan
myös lausua erityiset kiitokset Jenni-Emilalle, joka auttoi minua järjestelyissä.
Raijalle monet kiitokset yleisön vastaanottamisesta. Virve: tällä kertaa
et päässyt paikalle, mutta ensi vuonna sitten!
Kirjoitan seminaarista myöhemmin blogit THL:n ja Veikkauksen sivustoille,
mutta tässä haluaisin kommentoida seminaarin päätteeksi pidettyä
paneelikeskustelua. Olin valinnut panelisteille erilaisia väittämiä,
jotka olivat joko heidän itsensä sanomia, kirjoittamia tai tukemia. Lopputulos
oli minulle tutkijana toisenlainen kuin olin odottanut. Odotin, että
keskustelu kääntyisi pian yksinoikeusjärjestelmän vaihtoehtoisiin
muotoihin, blokeeraukseen ja rahapelaajien oikeuksiin, mutta loppujen lopuksi
keskustelun pääteemaksi valikoituikin yksilö.
Olen pitänyt tähän mennessä pokeriammattilaisuutta uutena työn
muotona, joka kuvastaa omalla tavallaan postmodernia aikaa ja
yhteiskunnallista elämää. Olin ajatellut, että pokerin harrastajilla
ja ammattilaisilla on omat yhteisönsä, jonne taitamattomilla
taviksilla ei ole asiaa. Pidin heitä askeleen edellä lähempänä
hakkereita (ks. Pekka Himasen määritelmä) kuin moderneja
palkkatyöläisiä.
Odottamatonta oli huomata, että paneelikeskustelun perusteella
keskiössä onkin yksilö, jolla on oikeus tehdä elämällään mitä haluaa,
niin kauan kuin se ei aiheuta haittaa muille. Toisaalta yksilö,
joka elää pelaamalla pokeria, harjoittaa elinkeinoa, jota ei välttämättä
mielletä hyvän tavan mukaiseksi. Hän ei välttämättä pysty
elättämään itseään pelaamalla rahasta, jolloin hänen toimeentulonsa
ei ole täysin turvattu. Modernin sanaston mukaan pokeriammattilaisuus
saattaisi olla liberaalia yrittäjyyttä, jota ei edistetä yhteiskunnan
marginaalissa vaan yksilön nimissä.
Entä kaikki ne, jotka eivät onnistuneet elättämään itseään
tai joutuivat vakaviin ongelmiin yritettyään tavoitella ammattilaisuuden
mielikuvaa? En voi sanoa, että heille panelistit eivät suoneet
lainkaan sympatiaa. Riskin sieto, taito, ennakointikyky, voiton ja tappion
kiertokulun hyväksyntä sekä tietty elämänasenne vaikuttivat
kuvaavan pokeriammattilaisuutta. Ehkä myös tietynlainen
irtaantuminen arkitodellisuudesta edistää postmoderniksi
yrittäjäksi muuntautumista.
Yksilö on kuitenkin modernin yhteiskunnan keskiössä.
Pokeriammattilainen joutuu vastaamaan kysymyksiin yhteiskunnallisesta
edusta ("mitä lisäarvoa pokerinpelaaminen tuo yhteiskunnalle?"),
verotuksesta, normaalibiografian hylkäämisestä ja uhkapelaamisen
vastuuttomuudesta. Maffesolilaisittain postmodernina persoonana
pokerinpelaajalla voi olla monta roolia: hän on samanaikaisesti
yrittäjä, lobbaaja, palkkatyöläinen, opiskelija, työtön jne. Jos
ajatellaan epävarmuutta, jota moni tavallinen palkkatyöläinen joutuu
tänään sietämään, pokerinpelaaja hallitsee sitä. Pokerihype ei
taas kestänyt epävarmuutta, jota raadollisesti edustavat kaikki
ne, joille pokerinpelaaminen muodostui jossain vaiheessa
pakkomielteeksi.
Näkisin suomalaisia kiehtovassa pokerinpelaamisessa itse pärjäämisen
eetoksen huippuun viemistä, vahvaa kilpailuhenkeä ja
jonkinlaista irrationaalista viettiä toimia. Toki tämä tuli mieleeni
panelistien puheenvuoroista ja yleisön kysymyksistä. Ollaan
kaukana mistään järjestelmästä tai politiikasta - yhteiskuntajärjestyksestä
puhumattakaan. Suurin voittaja on yksilö, joka oppii
luovimaan erilaisissa todellisuuksissa.
Erilaisten mahdollisuuksien välillä tapahtuva valinta ei ole
kaikille yhtä helppoa. Voi olla, että ensimmäisen laman jälkeen
pokerihype oli juuri sitä, mitä nuoret suomalaiset (miehet) tarvitsivat.
Kun vanhat työpaikat vähitellen katoavat suurten ikäluokkien myötä, mitä
jää nuorille ja aikuisille työikäisille? Pokeriammattilaisuus voi olla
edelleen monelle (salainen) toiveammatti - ainakin niin kauan kuin taloudellinen
tilanne on Suomessa, EU-maissa ja muuallakin huono. Kyse ei siis
loppujen lopuksi ole pelkästään uhkapelaamisen arkipäiväistymisestä,
vaan tiettyjen yksilöiden vahvasta tarpeesta toteuttaa itseään ja uskosta
olevansa oikeutettuja. Vaikka työllisyys Suomessa paranisi
ja uusia työpaikkoja syntyisi esimerkiksi teknologisten innovaatioiden
myötä, pokerinpelaajat erottuisivat silti palkkatyöläisten massasta.
Hypekupla on puhjennut: mitä seuraavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti